SPINONE: Spinone perheenjäsenenäVirallinen rotumääritelmä kertoo rodusta perusasiat, mutta elämään koiran kanssa liittyy aina niin paljon muutakin – millainen siis spinone on perheenjäsenenä? Kooltaan spinone on jokseenkin suuri ja rakenteeltaan tukevampi ja neliömäisempi kuin lintukoirat yleensä. Koko asettaa omat vaatimuksensa, mikä on syytä pitää mielessä kun suunnittelee spinonen hankkimista. Iso koira tarvitsee kaikkea reilusti: tilaa, liikuntaa, ruokaa. Suurikokoinen koira myös kehittyy hitaasti sekä mieleltään että rakenteeltaan. Ensimmäisenä vuotenaan spinone voi koetella omistajiensa hermoja, mutta koulutuksen tulokset kyllä palkitaan, kunhan ikää tulee lisää. Lopullisen korkeutensa spinone voi saavuttaa jo reilusti alle vuoden ikäisenä, mutta massan suhteen kehittyminen aikuisen mittoihin kestää kolmesta neljään vuotta. Suuresta koostaan huolimatta spinone ei kuitenkaan ole millään tavalla kömpelö - päin vastoin, spinone on varsin ketterä ja sillä on hyvä tasapaino. Spinone kiipeilee mielellään kivien ja kaatuneiden puiden päällä ja onnistuu halutessaan mahduttamaan itsensä hyvinkin pieneen tilaan. Suuressa koirassa on myös enemmän hoitamista kuin pienessä - tosin spinonen karkea turkki on suhteellisen helppo pitää siistinä, kunhan vähän jaksaa nähdä vaivaa. Tiivis turkki ei kerää metsäreissuillakaan risuja tai muuta roskaa takiaisia lukuunottamatta. Karkeat ja runsaat tassukarvat sitä vastoin tuntuvat imevän kuivallakin kelillä itseensä kuraa, joten tassut on syytä pestä aina ulkoilun jälkeen. Turkki harjataan säännöllisesti ja muutaman kerran vuodessa nypitään kuivat karvat pois. Saksia turkin hoidossa ei oikeaoppisesti pitäisi käytää, kuin korkeintaan hännän alapuolella siirottavien karvojen ja tassukarvojen siistimisessä. Spinone hoitaa turkkiaan ahkerasti myös itse, kotosalla sen näkee usein nuolemassa ja näykkimässä turkkiaan siistiksi. Ilmeikkyys on tyypillistä spinoneille ja niiden elekielessä on havaittavissa monia inhimillisiä piirteitä. Tuuheiden kulmakarvojen reunustamat kirkkaat silmät paljastavat lukemattoman määrän erilaisia ilmeitä koiran mielentilasta riippuen. Ilmeikkyyttä korostavat vielä luppakorvat, joilla on useita erilaisia asentoja riehakkaan koiran ylös kohonneista kolmiokorvista aina rauhallisen päätä myöden valuviin. Runsas parta on myös hyvin olennainen osa spinonen persoonallista ulkonäköä. Spinone ei kuolaa, mutta voi silti onnistua sotkemaan parrallaan niin seinät kuin vieraiden vaatteetkin – kaikenlaiset roskat kun tarttuvat helposti tuuheaan partaan. Parta on toisaalta myös hyvä indikaattori, joka paljastaa mitä spinone on itsekseen puuhaillut – kukkapenkin tonkiminen, lautasten nuoleminen yms. nimittäin jättävät aina jälkensä uteliaan tutkimusmatkailijan tuuheaan partaan. Sotkuinen parta ei muodostu ongelmaksi, kunhan muistaa pyyhkiä sen puhtaaksi syömisen, juomisen ja ulkoilun jälkeen. Rotukuvauksissa mainitaan spinonen kohdalla yleensä, että se on luonnostaan erinomainen noutaja. Ilmeisesti sen takia sillä on kotioloissakin lähes aina jotakin suussaan: villasukka, pipo tai oma lelu. Se ei yleensä pureskele kantamiaan tavaroita, vaan haluaa vain kuljettaa niitä. Spinoneilla on hyvin herkkä suu, mikä on tärkeä ominaisuus metsällä: ne voivat kuljettaa lintuja, munia yms. vahingoittamatta niitä hampaillaan. Spinonen luonne on jännä sekoitus vastakohtia. Spinone on sosiaalinen, miellyttämisenhaluinen ja säyseä, mutta samalla se on myös hyvin puuhakas ja energinen. Aktiiviselle lintukoiralle pitää siis olla toimintaa, muuten se keksii omaa tekemistä varsinkin yksin ollessaan! Vaikka spinone sopeutuu myös kerrostaloelämään, on se kuitenkin sydämeltään maalaiskoira, joka nauttii saadessaan juosta vapaana pitkin maita ja mantuja – näin se pääsee käyttämään kaikkia lihaksiaan ja toteuttamaan perimmäisiä viettejään. Saadessaan riittävästi liikuntaa ja virikkeitä spinone on kotosalla miellyttävä ja helppohoitoinen perheenjäsen. Kärsivällisyytensä ja yhteistyöhalunsa ansiosta spinone on myös suhteellisen helppo koulutettava. Tietynasteinen miellyttämisen halu on seisojien peruominaisuus, eiväthän ne muuten suostuisi tuomaan ja luovuttamaan saalista omalle ihmiselleen. Tarmoa ja intoa löytyy vielä monen tunnin töiden jälkeenkin; aina vain on mukava touhuta yhdessä ja oppia uutta. Vaikka spinone on pohjimmiltaan kärsivällinen ja nöyrä, löytyy siltä myös omaa tahtoa. Lintukoiralla riistavietti tuo myös oman haasteensa koulutukseen; toisinaan mielenkiintoiset hajut voivat viedä huomion alkuperäisestä tehtävästä. Esimerkiksi saksanseisojaan verrattuna spinone on pehmeämpi ja tämä tulee ottaa huomioon koulutuksessa. Kouluttajan on oltava johdonmukainen ja jämpti, mutta ei liian dominoiva tai kovakourainen. Spinonelle on myös jokseenkin turha huutaa ja karjua, asiat menevät parhaitan perille päättäväisellä mutta ystävällisellä äänellä. Ei spinone toisaalta panikoi, jos ihminen joskus hermostuksissaan korottaa ääntänsä - ihmettelee vaan, että mikäs sille nyt tuli ja haukottelee sitten rauhoittavasti. Kaiken kaikkiaan spinone on varsin nopea oppimaan ja hoksaamaan monimutkaisiakin asioita. Esimerkiksi ovien avaamisen spinone yleensä oppii itsekseen jo ihan pienenä – jotkut yksilöt ovat myös melkoisia ruokarosvoja, joita mitkään ovet eivät tunnu pidättelevän. Leikkisyys, iloisuus ja tietynlainen hauskuus tulee voimakkaasti esille spinonen käyttäytymisessä – spinoneilla tuntuu olevan myös omaa huumorintajua tai ainakin ne toisinaan selkeästi nauttivat ihmisten huvittamisesta. Spinone kiintyy omiin ihmisiinsä syvästi ja viettäisi mieluiten kaiken aikansa näiden kanssa. Lasten seurassa spinonet ovat luonnostaan aivan mahtavia – ne yksinkertaisesti rakastavat lapsia. Avoimuutensa ja sopeutumiskykynsä ansiosta spinone on kotonaan monenlaisissa tilanteissa. Jotkut yksilöt voivat olla aluksi hieman varautuneita, mutta arkuus ei kuitenkaan ole tyypillinen spinonemainen luonteenpiirre. Pennun sosiaalistamiskasvatukseen kannattaakin kiinnittää huomioita ja totuttaa nuori koira erilaisiin asioihin. Pohjimmiltaan spinonet ovat hyvin seurallisia ja tulevat yleensä toimeen niin toisten koirien kuin muiden eläintenkin kanssa. Spinonella ei ole tapana itse aloittaa tappelua, mutta toisaalta se osaa kyllä pitää puolensa, jos sitä uhataan. Spinone on oikeassa ympäristössä ja oikealla ihmisellä kerrassaan suurenmoinen koira. Vaikka monet ovat menettäneet sydämensä spinonelle, ei se todellakaan tarkoita että rotu sopisi kenelle tahansa. Olen alun perin kirjoittanut tämän tekstin Suomen Spinonet ry:n nettisivuille vuonna 2005. |
:: IN ENGLISH
|